Aarno Salosmaa (1941 – 2008)
| Category: Lead StoryVisuaalisia virikkeitä alituiseen etsivälle taiteilijalle ei pelkkä tyylissä pysyminen ja uran hoito kuitenkaan riittänyt. Salosmaa yllättikin suomalaisen taidemaailman siirtymällä aivan toisenlaisiin välineisiin. Vuonna 1999 hän esitteli yksityisnäyttelyssään Galleria Kari Kenetissä ensimmäisen julkisen videoteoksensa ”Dance of the Swans”. Itse Salosmaa ei pitänyt siirtymää kovin dramaattisena, sillä hän koki tekevänsä videotaidettakin kuin maalari konsanaan. Tarinan kerronnan sijaan hän oli kiinnostunut uuden välineen tuottamista visuaalisista maailmoista, uusista esteettisistä mahdollisuuksista. Aarno Salosmaa keskittyi koko 2000-luvun videoihin, ja Muu studiossa Helsingissä nähtiin hänen videoretrospektiivinsä syksyllä 2007.
Visuaalisen rikkauden lisäksi Salosmaan videoita leimaa tekninen viimeistely ja tarkoin harkittu äänimaailma, joka tuo hänen teoksiinsa voimakkaan elämyksellisen pohjavireen. Salosmaan teoksissa ei ole juurikaan kerronnallisia elementtejä, mutta voimakkaan emotionaalisesti ladattu audiovisuaalinen maailma luo niihin omituista lumovoimaa, joka pitää katsojan herpaantumattomassa otteessaan. Hänen teoksiaan ei vain vilkaista.
OTSO KANTOKORPI
Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja ja kriitikko









