havainto, aika, subjekti
| Category: Featured articlesHAVAINNOIVA SUBJEKTI AJASSA/TILASSA
Havainto, aika ja subjekti ovat keskeisiä kysymyksiä kaikessa taiteessa. Perinteisesti kuvataide on nähty tilallisena ja musiikki ajallisena taiteena. Audiovisuaaliset mediataideteokset osoittavat tämän jaon ongelmalliseksi: ääni asettuu tilaan ja liikkuva kuva käy ajalliseksi. Havaitseminen on aina yhtäältä subjektiivista, toisaalta teknologisesti välittynyttä, ”teknolo- gisten linssien sävyttämää”. Sen perustavat kategoriat ovat tila ja aika. Teknologia tai yleisemmin tekniikka liittyy näihin kategorioihin: subjekti on ajan ja tilan jäsentämisen mekanismi, eikä siinä sellaisena ole mitään luon- nollista.
Taide on aina perustunut samastumisen lo- giikalle. Katsoessaan teosta katselija asettuu sille alttiiksi, ja jos teos onnistuu kosketta- maan häntä, se tarkoittaa samalla että katse- lija vedetään osaksi teosta, sisään sen maail- maan. Tämä maailma poikkeaa ”luonnollisten” havaintojemme maailmasta – kun arkielämäs- sä havaintomme tuntuvat tulevan meille kuin itsestään, taiteen äärellä meille paljastuu tä- män tulemisen välittyneisyys.
Uusmediataide lyö kiiloja havainnon ykseyteen ja auttaa rakentamaan kokemusmaailmaam- me uudella tapaa. Siten se on lähtökohtaises- ti sekä kokeellista että kokemuksellista. Tie- tyllä tapaa tekijän ja katsojan suhde muuttuu demokraattisemmaksi: ei ole enää niin, että itsenäinen tekijäsubjekti ammentaa sisäisyy- destään valmiin teos-objektin, jolle katsova subjekti sitten altistuu.
Uusmediataiteen sijainti taiteen ja tieteen vä- lisellä rajapinnalla tekee siitä etuoikeutetun välineen näiden alueiden yhtymäkohtien kar- toittamiselle. Se nostaa esiin sekä tieteellis- ten innovaatioiden taiteelle avaamat mahdol- lisuudet että taiteellisten visioiden tekniselle kehitykselle esittämät vaatimukset. Pohjim- miltaan kyse on tavasta, jolla tiede ja taide yhdessä muokkaavat inhimillistä kokemusta.
UUSMEDIATAIDE SAATTAA AUTTAA AJATTELEMAAN UUDELLA TAVALLA!
Suuri osa käsillä olevan festivaalin teoksista on mallinnettu kokonaan tietokonetta apuna käyttäen tai niissä on muokattu audiovisuaa- lista materiaalia tavalla, joka ei olisi mahdol- lista ilman tietokonetta. Toisaalta valikoimas- sa on myös perinteisempiä kameran kanssa kuvattuja teoksia. Erityisesti valikoiman suo- malaiset teokset edustavat perinteisempää suhdetta kuvaan. Niissä kyse ei ole niinkään teknisistä kokeiluista kuin kokeiluista kerron- nan muodoilla.
Kaikki festivaalin kansainväliset teokset ovat Suomen ensiesityksiä lukuun ottamatta Thorsten Fleischin teosta Energie!









